Hessu Hypokoira muuttaa taloon
Hei!
Heinäkuussa meille muutti cockerspanielipoika Hessu. Nimen keksiminen pojalle kävi helposti. Isot korvat muistuttivat kovasti Hessu Hopon omia. Mutta meidän Hessu onkin Hypokoira, tai ainakin meillä on tarkoitus sellaiseksi Hessu kouluttaa nyt 12-vuotiaalle ykköstyypin diabeetikollemme Sallalle.
Tässä Sallan ja Hessun ensimmäinen tapaaminen Alajärvellä. Kuten sanotaan, usein pentu valitsee omistajansa ja näin meille kävi. Tosin Hessu pitää kovasti kaikista vastaantulijoista. Ja hypokoiran sosiaaliset taidot pitääkin olla hyvät, että se pärjää ja hoitaa tehtävänsä joka tilanteessa.
Hypokoirakoulutuksemme alkaa syyskuun alussa Raaseporissa. Mukana on monta eri rotuista pentua ympäri Suomen opettelemassa tärkeään tehtävään.
Innoissamme ja avoimin mielin odotamme ensimmäistä tapaamista.
Palataan asiaan syyskuussa! Siihen asti kasvamme, opettelemme perusasioita omassa pihassa ja kaupungilla sekä tapaamme koirakavereita, joista paras on havannankoira Alvar.